Uudet Doniol J-pennut

Päätettiin Sirolan kanssa mennä katsomaan Doniol pentuja Mirkan luokse. Mirkalla oli vaikeuksia keksiä kaikille pennuille nimet, niin, että rekisteripaperit ehtisivät ajoissa luovutukseen. Minä annoin sitten pari ehdotusta, kun sitä pyydettiin. Ehdotin yhtä nimeä nartulle ja yhtä urokselle, molemmat olivat hyväksyttäviä. Doniol Jigsaw ja – Jar Of Hearts lähtivät sitten maailmalle nimien kanssa, jotka olin keksinyt. Edellisen kerran nimesin Doniol J-pentueen jäsenen, kun Taru tuli meille, nostalgian määrä oli siis melkoinen. Ei oltu ennen käytykään yhdessä katsomassa pentuja, omat koiratkin olivat autossa mukana reissulla, mutta näkivät pennut vaan ikkunan takaa. Pennut antoivat käsitellä itseään kivasti, vaikka ulkona oli kylmä ja maailma oli jännittävä ja tutustuminen olisi ollut selvästi mieleen. Käytiin ottamassa vain kuvat ja sitten lähdettiin kohti kotia. Sirola ehdotteli jo, että otetaan se yksi vapaa uros meille, mutta minä pysyin (toistaiseksi) sillä kannalla, että a) ei urosta b) eikä kolmatta koiraa, katsotaan milloin murenen...    

Kommentit