Liettua Winter Cup Winner - Show

Herättiin aamulla kylmempääkin kylmempään hotellihuoneeseen ja pukeuduttiin, laitettiin koirat ja peseydyttiin itse. Meidän suihkusta tuli hyvin kuumaa vettä, Kritiinan suihku jakeli vain kylmää, joten meidän suihku oli hyvä vaihtoehto. Taru pääsi koneföönättavaksi ja aika tehokas kone tuo kyllä oli, vähän vaan liian äänekäs minun makuun. Kuin olisi ímurilla leikkinyt.


Aamiainen nautittiin alakerrassa ikkunapaikalla, pikkuruisessa pöydässä. Aamiainen oli aika mitätön ja sen saaminen kesti aika kauan. Pakkauduimme autoihin 2+3 ja 3+4, minä ajoin Kristiinan autoa, jälleen ja lähdimme kohti näyttelypaikkaa. Meidän kaikkien muiden kehät alkoivat vasta iltapäivästä, muttasnautserit olivat aikaisemmin aamulla, joten lähdimme tosi hyvissä ajoin. Mikä olikin hyvä, koska matka näyttelypaikalle osoittautui vaikeahkoksi. Lumi oli jonkin verran liukasta ja eksyimme pariin kertaan jonnekin. Alkoi vähän käydä vanhaksi tämä eksyminen...,


Kuvassa: Taru Liettuassa :)) Saimme auton hyvin parkkiin ja ihmisten täytteisessä eteisessä odotin Tarun kanssa muita seuralaisiamme. Kristiina meni toiseen halliin tyylin 5:n, kun me muut olimme toisessa esim.4:ssa. Minä ja Anna perustimme leirin kehän laidalle ja olimme ihmisten tuupittavana sitten muutamia tunteja, kiva..., kaikki, kun halusivat kävellä juuri siitä kohtaa häkkien välistä.
ROP Cui He Fo Domino

Kehäkuvat Täältä. Kehään vein Taruni itse, päätin, että en ainakaan voi syyttää muita sen menestyksen puutteesta ja voin onnitella itseäni sen saamisesta :) Taru esiintyi mainiosti ja arvostelua sai jännittää kehän jälkeen. Tuloksia ei nimittäin annettu heti vaan unisex-värisen nauhan sai myöhemmin ja arvostelun ja mahdolliset palkinnot, kun arvostelu oli valmis. Vähän jännitti, mutta olin melko varma menestyksestä.

Taru siis oli Liettuan VET-luokassa 1, VET-sert, ROP-vet ja Veteran Winter Cup Winner, parasta narttua ei valita. Jei :)) Isossa kehässä ei Tarulle enää menestystä tullut, Mirka esitti Tarun siellä. Kasvattajaluokkamme, joka sai koostua vain kolmesta mukana olleesta walesista, ei päässyt enää jatkoon isossa kehässä. Minä vein Tarua siellä.

Kommentit