Tuisku springerspanielit ryn päännäyttelyn 2024 menestyjä

Perinteiseen tapaan tälle viikonlopulla osui springerspanielit ry:n päänäyttely, jonne olin (myös) tänä vuonna lupautunut kuvaamaan. Mentiin paikalle jo edellisenä iltana, koska Helsingistä Jämsään ajaa kuitenkin ihan hyvän tovin ja paikalla piti olla aamulla jo yhdeksältä. Hotelli oli 10min kävelymatkan päässä näyttelypaikasta, joten lähdin aamulla hikisessä ja aurinkoisessa säässä kävelemään nurmikentälle Ollin jäädessä vielä hotellille koirien kanssa. Meinattiin, että koirien on turha tulla hikoilemaan kentän laidalle yhtään aiemmin kuin on pakko. Sain hyvän kuvauspaikan teltasta ja kuvailun lomassa autoin mm. järjestelmään erilaiset palkinnot sekä ruusukkeet omille paikoilleen. 

Kymmenen aikaan laitoin Ollille viestin, että 10:30 Tuisku pitäisi tuoda näyttelypaikalle, sillä tuomarina toiminut Jennifer Millard oli nopea käänteissään ja urokset alkoivat olla loppusuoralla. Näyttelyyn oli ilmoitettu huikeat 67 walesia, joista 37 oli narttuja. Olin pitkästä aikaa ilmoittanut myös Kuuran mukaan näyttelyyn, olihan se kuitenkin matkassa meillä mukana ja halusin kannattaa näyttelyä. On aina vähän ongelmallista luvata melkein 70 walesin kuvaaminen ja ilmoittaa kaksi koiraa, jotka pitäisi vielä tietysti viedä kehään ja esittää. 

Onneksi sain ekstempore apua Pihalta, joka otti valtaosan Tuiskun esittämisestä vastuulleen ja tulokset puhuivat puolestaan! Pihlan asetellessa Tuiskua tuomarin eteen kuulin kameran taakseni miten tuomari henkäisi, "wow, I really like her" kehäsihteerilleen, joten en ihan hirveästi yllättynyt, kun Tuisku sai kivan arvostelun! 

14 months. Quality bitch. Lovely head and eye. Correct proportions. Compactness, no legginess. Lovely neck into well made shoulders. Super depth, sound on the move.

Tuisku voitti junioriluokan (4 narttua - Pihlan esittämänä). Tuikkunen esiintyi kauniisti ja Pihla sai siitä parhaat puolet esiin. Melkein pisti harmittamaan, että juniorivalion arvo tuli jo plakkariin Tampereella toukokuun alussa. Olisi ollut hienoa valioitua erkkarissa ja saada siitä vielä erkkariruusuke. Nyt junioriserti jäi kokonaan jakamatta narttujen (ja niin muuten myös urosten) osalta. Laitoin Tuiskun kasvattajista Karinille tuloksia ja Karin ihmetteli miten hyvin Tuisku oli pärjännyt kovassa kilpailussa. Parempaa oli vielä tulossa!

Vein valioissa Kuuran. Kuura oli valioluokassa ensimmäistä kertaa, eikä kauniista esiintymisestä huolimatta saanut tällä kertaa mitään sijoitusta, vaikka ERI tulikin:

Sound bitch with excellent reach and drive. Lovely rich red colour. Good bone. Little heavy across the neck and shoulders. Would prefer a touch more leg. showed very well with a pleasing head and expression. Excelled on the move.

Parhaassa nartussa sain käsiini Tuiskun, kun Pihlalla oli toinen esitettävä kehässä samaan aikaan. Tuisku pisti jälleen parastaan ja huh, mikä päivä Naperolla lopulta olikin <3 Tuisku oli erkkarin paras narttu vaatimattomassa 16kk iässä ja taakse jäivät siis toinen toistaan kauniimmat ja valmiimmat nartut. Ajatella, että melkein jätin ilmoittamatta, kun ajattelin, että toinen on vielä niin nuori ja päivästä tulee työläs jo lähtöjään. Onneksi nyt kuitenkin ilmoitin! ROP ja VSP kehässä Ainon Ismo vei ansaitusti voiton, mutta kauniilta näytti Tuiskukin Ismon kanssa kuvassa.


ROP Benton Yard Sale ja VSP Don's It's A Conspiracy Darling

BIS-kehässä Tuisku pääsi vielä Pihlan kanssa hakemaan itselleen BIS1-juniorin palkintopussin. Olli totesi jossain vaiheessa, että onkohan jossain sattunut joku virhe, kun näitä paperipusseja tulee autoon näin monta ja kiertopalkintoja toki myös. Naureskelin vastaukseksi, että tältä se vissiin tuntuu, kun koira pärjää näyttelyssä kunnolla. Tuiskun kanssa sitäkin on jo pari kertaa päässyt kokemaan. 


BIS1-juniori wss Don's It's A Conspiracy Darling ja BIS2-juniori ess Fantic Virtual Queen

Isojen kehien aikaan sateli aika runsaastikin, mutta onneksi siinä vaiheessa, kun enkut oli saatu päätökseen rotukehässä alkoi sadekin hellittää ja vain pari ekaa isojen kehien kuvaa piti ottaa sateessa. Tuisku esimerkiksi pääsi kuviin ihan kuivana ja kuvista tuli kauniita. Olin oikein tyytyväinen uuteen kameraan ja uusiin linsseihin, piirtävät hyvää jälkeä. Kameraan ikuistuivat kaikki päivän aikana kehässä olleet walesit ja tietysti kaikki isot kehät. Kuvat piti vielä toimittaa lehtitoimikunnalle tosi tiukassa aikataulussa, mutta onneksi rutistin useamman tuhat kuvaani muutamaan sataan ja ehdin deadlineen mennessä. Huikea päivä kaikkineen ja kiitos Pihalle ammattitaidon lainaamisesta ja Tuiskun kauniista esittämisestä!

Kommentit