Bianca eli pitkän ja vaiheikkaan elämän

Biancan poismeno tuntui ja tuntuu edelleen pahalta. Tarun kuolema oli ensimmäisenä kokemanani lemmikin menetyksenä omanlaisensa shokki. Bianca taas, tuntuu, että on aina ollut Bianca. Sain sen etukäteen ylioppilaslahjaksi 2007, kun kirjoitin 2008. Se on ollut valtavan suuri, pienestä koostaan huolimatta, osa elämääni todella kauan. Sillä oli iso persoona pienessä, sitkeässä, persoonallisessa, pippurisessa kehossaan. 

Se oli päättäväinen, itsepäinen, oma-aloitteinen ja se rakasti kantaa asioita. Ei väliä, mikä asia on oli, Bianca halusi ottaa sen suuhun. Bianca kantoi kaikki pudonneista haarukoita, vessapaperirullista, kauppatavaroista, fasaaneihin. Fasaanin tapauksessa, oli se sitten haavakko tai kuollut löytyessään. Bianca ei luovuttanut. 

Bianca rakasti lämpöä, se läähätti harvoin ja paleli helposti. Kääntöpuolella kolikkoa se kyllä myös nautti suunnattomasti talvesta ja lumessa peuhaamisesta. Yksi sen mielipuuhia oli tulla mukaan luistinradalle ja jahdata omistajiaan jääkiekkomaalin ympäri välillä penkasta vauhtia ponnistaen ja jäällä liukuen. Bianca myös rakasti liukua liukumäessä sekä lumikinoksilla ja missä tahansa mäessä.

Maksoin kyllä omilla säästöilläni Biancan, mutta sain lahjaksi luvan hankkia toisen koiran. Olin hoitanut Jonna Kiven Sumoa (Luckystone's Double Trouble) ja olin aivan ihastunut Sumon upeaan luonteeseen. Se oli koira, joka oli uros olematta uros, niin kultainen ja ihana luonne. Olin aivan ihastunut siihen ja kaikkiin sen sisaruksiin, jotka olin tavannut ensikerran jo pentulaatikossa. 

Päätin, että, jos jostain niin Sumosta haluan pennun. Linda, Biancan äiti oli myös omaan silmääni kaunis narttu, vaikka ehkä hivenen pieni, mutta kaikkiaan sievä narttu. Sain myös päättää Biancan virallisen nimen, mikä tietysti teki siitä erityistä. Sain aikoinani päättää myös Tarun virallisen nimen, joten perinne sai jatkoa Biancan kohdalla. Biancan kohdalle ajateltiin mahdollisuutta jatkaa sukua Luckystone's kennelissä, mutta harmiksemme sen lonkat jäivät huonoiksi ja sen kokokin pieneksi. Se oli kuitenkin meille sitäkin oikeampi ja parempi valinta, ainakin se oli omalaatuinen ihan rehellisesti.

Edellisen luvan olin saanut 2001, kun Taru tuli meille ja toisen sain 2007. Bianca ehti siis olla kanssani kolmella eri ikäkymmenyksellä. Se näki, kun aikuistuin. Ostin ensimmäisen asuntoni ja aloitin opiskelun ammattikorkeakoulussa. Muutin omilleni sen ja Tarun kanssa. Menetimme yhdessä Tarun 2011 ja ostimme Biancalle kaveriksi Jasnan 2011, vain kuukautta Tarun poismenon jälkeen. 

Bianca sai kokea sivustakärsijänä miten vaikeaa Jasnalle oli olla yksin. Bianca rakasti ihmisiä, erityisesti lapsia, mutta kaikki ihmiset olivat hänestä positiivinen kokemus. Rapsutuksia ja ihailijoita ei voinut koskaan olla liikaa pienikokoiseksi jääneelle spanielille. Joskus Biancan ollessa jo reilusti yli kymmenvuotias kysyi lenkillä vastaan tullut walesinarttua taluttava nainen, että minkä ikäinen meidän walesipentu oli, kun oli niin nuoren näköinen heidän 7v narttuunsa verrattuna. Bianca olikin aina kovin elämänmyönteinen ja iloinen tyyppi. 

Bianca oli paikalla, kun vaihdoin työpaikkaa, pari-kolme kertaa autoa ja päätin lähteä armeijaan. Bianca oli paikalla, kun toin Ollin ensimmäistä kertaa kotiimme. Bianca on itseasiassa asunut ensin Ollin kanssa melkein kuukauden ennen kuin itse olen muuttanut Ollin kanssa yhteen. Olin itse armeijassa vielä tammikuun puolivälin jälkeen, kun Olli kotiutui jo edellisen joulukuun puolivälin aikoihin. Bianca asui sitten Ollin kanssa tuon kuukauden ajan ja sulatti Ollin perheen sydämet. 

Bianca oli kultainen ja äänekäs tyyppi. Se rakasti kaikkia läheisiään ihmisiä ja ilmaisi sen usein ja äänekkäästi. Vanhemmiten heikentynyt kuulo vaan johti siihen, että volyymitasot kohosivat entisestään. Kotiintulonhetki oli Biancalle vaikea, asiaa oli niin paljon ja se piti kertoa heti ja kovalla äänellä. 

Otimme käyttöön, kerrostalon naapureita säälien, "eteislelu"-konseptin. Se tarkoitti, että kenkätelineessä piti olla lelu, joka tuupata Biancan suuhun äänenvaimentimeksi ja rauhoittajaksi, kun avasi oven. 

Bianca oppi nopeasti ottamaan itse eteislelun suuhunsa ja heilumaan sen kanssa sitten saapuneen ihmisen jaloissa riemuitsemassa. Bianca jumaloi mökkeilyä. Se rakasti siinä kaikkea. Laiturilta hyppimistä. Uimista. Sorsien jahtaamista. Sitä, että naapurin mies kalasti ja jätti hauenpäitä kompostiin - josta hän kävi ne esteistä ja kielloista huolimatta, kuin vakooja, kiinnijäämättä, syömässä. Vapautta, leikkimistä Jasnan kanssa ja kaivamista. Syksyn tullen Bianca söi omenoita, kymmenittäin. Se poimi parhaat itselleen ja söi niin, että vain pieni kantana ollut keppi jäi jäljelle.

Bianca oli mukana, kun muutimme Jyväskylään opiskeluiden perässä ja Bianca oli paikalla, kun valmistuin yliopistosta maisteriksi. Bianca oli paluumuuttajana Helsinkiin ja hän muutti toiseen asuntoomme Helsingissä. Bianca oli muutamaa kuukautta vajaa 15v, kun hänestä piti luopua. 

Bianca rakasti erityisesti olla pienissä ja ahtaissakin väleissä, ikkunalaudoilla, sylissä, pöytien alla, tuolilla - joka oli työnnetty pöydän alle. Se osasi kiivetä, kuin kissa, makailemaan ruokapöydän tuolille, pöydän alle, vaikka tuoli oli työnnetty pöydän alle, kun siinä ei istuttu. Bianca rakasti joulua. Erityisesti pakettejaan. Sille hankittiin aina jouluksi paketteja kuusen alle ja sitten se vahti kuusen alustaa ja mulkoili Jasnaa, joka ei niinkään ymmärtänyt tätä lahjajuttua.

Biancasta oli ihana repiä asioita, kuten nenäliinoja, jos niitä näkyi, mutta myös lahjapaperia. Se oli huipputaitava avaamaan paperit ja vaikeasti avattavatkin paketit niin, että sisältö ei vahingoittunut. Omat luunsa hän avasi ja kierteli sitten ihmisten joukossa tarttumassa hellästi paketteihin ja katsomassa ihmistä, kuin kysyen, saisiko hän auttaa avaamaan paperin. Bianca otti suikaleita paperista ja sylki ne ulos ja lopetti heti, kun sisältö tuli näkyviin. Parasta oli se avaaminen.

Se osasi hypätä kevyesti ja raapimatta syliin, se rakasti olla sylissä niin, että se oli käpertynyt ihmistä vasten. Se oli lämmin ja pehmeä eikä koskaan pyristellyt pois. Se tykkäsi myös nukkua vieressä päiväunia. Mikäli se pääsi yöksi sänkyyn, se ei vahingossakaan läähättänyt, jolloin se olisi käsketty lattialle. Se oli peiton alla koko yön eikä hievahtanutkaan. Se heräsi aamulla siitä paikasta, johon se oli illalla käynyt. 

Bianca myös rakasti saunoa. Se halusi mukaan ylälauteelle, jonne se teki itsestään kerän ja siellä se oli niin kauan, että se käskettiin pois. Välillä se pyrki saunaan, ikään kuin vaan tarkistamaan, että olisiko se kenties päällä häntä varten.

Bianca oli pitkälti täysin terve yli kymmenen vuotiaaksi asti. Lopulta Biancan kohtaloa on vaikea sanoittaa. Se vain... kipuili ja sen jalat lakkasivat täysin yllättäen toimimasta. Olimme muutamaa kuukautta aiemmin saaneet diagnoosiksi, että munuaisissa alkaa olla arvojen osalta jtn outoa ja Biancalla oli parikin outoa nisäkasvainta. Ell varoitteli, että nyt voi olla, että koira menee nopeastikin, mutta Bianca ei kipuillut eikä sen meno hidastunut. 

Se näki vielä rakastamansa joulun ja sai vartioida pakettejaan Jasnalta sekä Kuuralta. Se oli mukana pitkillä jääkävelyillä ja se hyppäsi omaan petiinsä. Sitten yhtäkkiä sunnuntai-iltana se ei halunnutkaan nousta pedistään ja vinkaisi, kun sen nosti ylös. Portaita se ei halunnut kiivetä alas, mutta ulkona se käveli normaalisti ja portaat se meni itse ylös. Se oli kuitenkin surullisen näköinen ja selvästi sillä oli kipuja. Annoin sille kipulääkkeen. 
Olin jo vuosia aiemmin päättänyt, että aina ahne ja ruoalle perso koirani jättää ruoan syömättä, niin se on merkki, jota en jätä huomioimatta. Enkä jättänyt. Bianca oli koira, joka söi aina ja kaikkialla ja kaiken, kananmunan kuorista kahvinpapuihin ja kaikkiin mahdollisiin haaskoihin, kalanpäihin ja ötököihin asti. Myös savi maistui, jos se haisi hyvältä (ainakin kerran todistettavasti. Ollin piti kaivaa savea Biancan kitalaesta kaksin käsin, kun savi oli pakkautunut sinne massaksi). 












Biancan ymmärrys ei riittänyt sienestykseen. Se tuli kyllä mukaan, mutta sitten se istui mättäällä vinkumassa ja ihmettelemässä, mitä tapahtuu. Yleensä oli myös kosteaa tai ehkä satoi ja sitten se valitti sitä. Se ei tajunnut haistella tai viihdyttää itseään, sitä kiukutti, kun me kyykittiin paikoillamme. Sienien päälle hän useimmiten yritti istua.

Bianca tykkäsi kaikista kulkuneuvoista, autoista erityisesti, mutta kaikki muutkin kelpasivat. Se oli vaivaton ja kätevä matkakaveri.

Ma aamuna Bianca ei syönyt ruokaansa, vaan katsoi minua surullistesti ja peruutti kupiltaan ja se vinkaisi noustessaan pedistään eikä suostunut portaisiin ulkoillakseen. Minun piti kantaa se alas ja silloinkin se vinkaisi. 

Joten klo 11 hän pääsi kärsimyksistään, mitään etua ei tutkimuksista olisi ollut ja sillä olisi pitkitetty elämää meidän ihmisten, ei Biancan vuoksi. Ehkä Bianca ajatteli, että nyt hän on valmis jättämään Jasnan, kun Kuura on tullut ja se pitää Jasnan järjissään. Nyt olikin toisen koiran vuoro ottaa Jasnan mielenterveys harteilleen.

Bianca on haudattu Tarun viereen mökillemme. Edellisen kerran Bianca oli mukana samassa paikassa 2011, kun hautasimme Tarun ja nyt Jasna sekä Kuura olivat mukana, kun Bianca sai oman leposijansa edeltäjänsä ja suuren idolinsa viereltä. 

Kommentit

Jonna sanoi…
Miten kauniisti kirjoitettu pikku-B:stä💔😥❤
Minulle oli suuri ilo ja kunnia saada nähdä ja olla mukana Sumon upeiden lasten elämässä.
Kiitos teille mitä parhaimmasta kodista Sumo-sedän tytölle. Tiedän, että Bianca ja Taru elivät upean elämän kanssanne.