Huomattavaa on, että itse esitin Kuuran kahdessa sen juniorisertin mahdollistaneessa näyttelyssä ja Olli esitti sen yhdessä. Kerta oli myös ensimmäinen Ollin kerta esittämässä walesia ja heti koira oli PN3 JUN ROP, VARA-SERT, JUN-SERT. Pitänee laittaa Olli useamminkin koiran kanssa kehään. Itse pelkäsin, että pilaan jännittämällä Kuuran esiintymisen ja olin ottanut myös riskin ja ilmoittanut sen vain kolmeen junioriluokan näyttelyyn joten oli myös paineita, että hän pärjää.
Kommentit