Jyväskylän koiranäyttely 2/2

Ajattelin aamulla olevani paikalla ihan hyvissä ajoin, mutta kehän laidalla huomasin, että siinä oli jo paras uros loppumassa. Siis tuomari oli arvostellut 40 minuutin aikana yli 20 koiraa! Yleensä saa hyvinkin varata tunnin 15 koiran arvosteluun, joten oli todella tehokas tyyppi arvostelemassa. Onneksi oli tuttuja, joiden koiria olivat ne pari, joita en kerennyt kuvaamaan ja joita en ollut aikaisemmin nähnyt. Sain sitten jälkikäteen niistä kauniit seisotuskuvat kehässä vielä otettua, onneksi ihmiset haluavat kuvia koiristaan!

Pitäisi varmaan mennä aikaisemmin, mutta, kun 90% ajasta joutuu aina odottamaan kehää, niin vaikea arvoida, että milloin sitä ei sitten pidäkään odottaa. Loppu hyvin kaikki hyvin, seuraavat näyttelyt ovat joulukuussa. Itsenäisyyspäivänä suunnataan Tampereelle, sitten messariin ja kaiken lisäksi Tukholmaan, jossa on 50 walesia 15.12, joten paljon kuvaamista vielä loppu vuoteen. En pääse ensi keväänä Cruftsiin, joten pitää vähän kompensoida etukäteen. Ollaan sovittu, että, koska ollaan kesällä menossa Autraliaan Ollin kanssa niin säätetään kaikki roposet siihen ja jätetään perinteinen Englanninmatka tällä kertaa välistä.

Jyväskylän koiranäyttelyn kuvagalleria

Kommentit