Todellisuus ja näyttely

Kävi ilmi, että en uskalla ottaa pentua ja siinä kennelissä, josta olisin pennun halunnut, ei ollut vapaita narttupentuja. En sitten laittanut kyselyä eteenpäin, muutenkin tuntuisi oudolta pyytää narttupennuista sitä ykköstä ventovieraalta. Haluaisin tavata kasvattajan ja tulevan koirani vanhemmat, että voisin olla aivan varma siitä, että en taas mene metsään. Niin kuin Jasnan kanssa kävi, ei huvittaisi kokea samanlaista pettymystä toisenkin pennun kanssa. Pitää tietysti myös olla tarkkana, jos silmissä siintää päämääränä se oma kasvatushaave. En aio ihan mitä tahansa koiraa käyttää jatkojalostukseen.

Pyysin setääni käymään Suomussalmen koiranäyttelyssä, hän, kun asuu siinä vieressä ja lyhenee kätevästi nimikirjaimiin AV, sain aivan erinomaiset kuvat koirista sieltä ja valmiiksi nimettyinä. Setäni oli tehnyt niin hyvää työtä, ettei paremmasta väliä ja tuskin olisin itse osannut paljonkaan parempia ottaa.


ROP Rocbee Sunnyday At Shell ja Rocbee Oscar Wild


Kommentit