Pikku tauko

Olen tullut siihen tulokseen, että n. 900 blogitekstiä myöhemmin ja kymmenen vuotta enemmän ja vähemmän aktiivista blogin pidon täytteistä vuotta takanani, voin ottaa pienen aikalisän kirjoituksissani.

Kiitos kaikille lukijoille, niin säännöllisille kuin epäsäännöllisille! Kiitos myös ihanista kommenteista, mukavasta palautteesta ja on kyllä hauskaa lukea, mitä kaikkea koirat ovat ajaneet meikäläisen tekemään vuosien aikana!

Kilometrejä on todistettavasti kertynyt ihan kamalan paljon, kuvia on tullut otettua pelkästään näyttelyistä jokin parikymmentä tuhatta, eri walesi yksilöitä olen tavannut reilu 1600, kolmen koirani elämä ja yhden elämän loppu löytyvät kaikki näistä teksteistä. Paljon historiaa siis, paljon tapahtumia ja ystäviä vuosien varrelta. Ainoa päiväkirja, jota olen koskaan jaksanut pitää viikkoa pidempään.

Paljon on myös kokemuksia ja oppeja tullut kirjattua näihin teksteihin, osa omasta kokemuksesta osa fiksumpien avulla. Toivottavasti niistä on iloa ja apua muillekin, eikä tarvitse kaikkea opetella ihan niin kantapään kautta kuin meikäläisen on tarvinnut. Jätän tämän blogin nyt näkyville, vaikka olen periaatteessa sitä vastaan, että ei oteta alas blogia, jota ei päivitetä, mutta aion palata tähän kirjoittamiseen jossain vaiheessa, jossakin muodossa, jollakin kokoonpanolla. That's a promise. C u!



Kommentit