Lähdin tänään ajamaan ihan inhimilliseen aikaan kohti Jyväskylää. Kävin kääntymässä Ilolan kautta ja piti aluksi mennä seurassa tuonne näyttelyyn, mutta kävikin niin, että päädyin taittamaan matkan ihan kaikessa yksinäisyydessäni. Lahden korkeudella alkoi tulla valkoista maata vastaan ja sitten Jkylässä oli jo ihan talvi! En malta odottaa, että meille tulee Espooseenkin valkoista. Olisi tosi kiva, ettei koko ajan tarvitsisi olla pesemässä koirista hiekkaa ja kuraa!
Perillä olin hyvissä ajoin, mutta ei siinä ylimääräistä aikaa sitten kuitenkaan jäänyt, kun parkkipaikkaa piti lumisessa Jyväskylässä etsiä turhankin kauan. Auton sain kuitenkin sitten suhteellisen lähelle, huomioiden minne kauas se olisi saattanut päätyä.

ROP Trystyn Gives Benton Goose Bumps ja VSP Mawredd Wystrys
Koiria oli ihan kunnon määrä ilmoitettuna, mikä tietenkin oli yksi pääsyy, miksi Jyväskylään jaksoin ajella. Olin aika todella tiukalla aikataululla liikkeellä, kun piti olla firman pikkujouluissa stadissa puoli kuusi ja Jkylästä ajaa Hesaan n. 3,5h, walesit alkoivat puoli yksi ja laskin, että kahdelta, viimeistään varttia yli pitäisi lähteä ja siihen astihan se kehä sitten kestikin ja aika tiukkaa tahtia sai pitää, että ehdin ajoissa paikalle. Onneksi sieltä löytyi ajoissa ja hyvältä paikalta parkki ja ehdin kuin ehdinkin jopa odottelemaan työkaverin tapaamista.
Kommentit