Tänään oli hyvä päivä! Jasna oli mukanani töissä ja käyttäytyi fiksusti. Binkku oli syyslomalla pikkusikoni luona Jätkäsaaressa ja palautui kotiin myöhään eilen, joten Binkku on kotona. Sain luettua kokeeseen. Sain sovittua pankkiasioita. Aktiivisuusranneke näyttää 142% ja 29573 askelta. JA. Sain suoritettua metsästyskortin!
Koe oli tosiaan tänään seitsemän aikaan ja ajattelin siinä kokeessa, että ei tämä nyt mene kyllä hyvin. Siinä oli aika paljon kaikkia aseisiin ja aikoihin liittyviä kysymyksiä ja rupesin tosissani epäilemään, että meneeköhän nämä nyt oikein. Kuvatunnistukset oli aika helpot, onneksi. Neljästä kysymyssivusta tiesin, että takasivu oli mennyt hyvin ja sen toinen puoli, ensimmäinen A4 - molemmin puolin sisälsi enemmän kuin kahdeksan kysymystä, joiden vastauksia jouduin miettimään. Tutkinnon hyväksytysti suorittaakseen pitää saada 60 kysymyksen patteristosta oikein 52, muuten ei pääse läpi ja joutuu yrittämään uudelleen. Halusin niin kovasti päästä läpi! No, sain mietittyä vastaukseni selväksi ja poistuin oven toiselle puolelle pohtimaan muiden kanssa, että menikö oikein. Puoli yhdeksältä meidät pyydettiin takaisin ja kokeiden tarkastajat (4 miestä) olivat saaneet paperit merkittyä ja hylättyjen pinossa oli 27 ihmistä - meitä oli n. 70. Hui.
No, luennoitsija totesi, että hän lukee läpi päässeet parhausjärjestyksessä. Ensin 0 virhettä tehneet, sitten 1, 2 jne. minkä jälkeen luokasta saa poistua ja lopuksi sitten ei läpipäässeiden kanssa käydään koe läpi, kun hyväksytyt ihmiset ovat poistuneet tieltä. Olin pessimistinä varma, että oma nimi on loppupäässä, juuri ja juuri hyväksytty tai hylätty. Vaan ei! Olin ensimmäinen top 10 joukossa oleva nainen 58/60 pisteellä! Siinä myös kuunnellessani, kun yritin päästä pois riviltäni, olin keskellä ja piti tunkea ihmisten ohi ja ympäri, että pääsin pois, ei sanottu ainuttakaan toista naista, joten tietyllä lailla - voittajafiilis! Kyllä jäi hyvä mieli ja nyt enää lupa-asioita hoitamaan!
Kommentit