Lykkäsin koirien iltalenkille lähtöä, koska ulkona oli taas vaihteeksi hirveä ilma! Odottelin, että ilma selkiintyisi edes hieman, mutta ei. Tuntui vain pahenevan. No ei auttanut muuta, kuin pukea goretexia päälle, saappaat jalkaan ja lähteä tuulta päin.
Oltiin kävelty jonkin aikaa, päästin koirat hihnoista ja tytöt suuntasivat pusikkoon tarpeilleen. Jossain vaiheessa rupesin ihmettelemään, missä Bianca viipyi ja vilkaisin taakse. Pimeydessä seisoi pieni vaalea hahmo hyvin kaukana takana, toinen tassu ilmassa! :D Huusin Binkkua ja se asteli hyvin neidisti minua kohti ja pysähtyi taas. Käskin sitä tulemaan vähän tiukemmin ja se lähti kävelemään luokse niin vastahakoisesti, että alkoi suututtaa! Ihan kuin minusta olisi ollut kiva odottaa säkkipimeässä, loskaa niskaan sataessa ja hirveässä vaakatason tuulessa!
Lähdin kävelemään reippaasti ja Nasu poukkoili tavalliseen tapaan tiheimmissä pusikoissa ja puuhaili omia hommiaan. Kohta katsoin taakse ja Biancaa ei näkynyt missään! Paikansin sen sitten sivultani ja se oli vakaasti suuntaamassa kohti läheistä parkkipaikkaa. Bianca. Se pysähtyi kääntyi ja katsoi minua. Bianca. Vilkaisi parkkipaikkaa ja lähti pää alhaalla tulemaan luokse. Nasukin päätti tulla katsomaan mitä me puuhattiin, ja joko kohta jatkettaisiin matkaa (koska oli niiiiiiin mainiota olla ulkona)!
Bianca tuli jalkoihin ja hyppäsi minua vasten siristellen silmiään surkeasti. Tuijotin sitä ja Bianca tuijotti takaisin. Nasu pyöri ympärillä (ollaanko saamassa namit? mitä me tehdään? mikä juttu tää on?). Alkoi naurattaa. Tiedustelin Biancalta, oliko sillä kivaa? ja Bianca alkoi vikistä. Ja minua alkoi naurattaa vielä enemmän. Siellä me oltiin säkkipimeässä, (katuvalotkaan ei palaneet sillä tieosuudella), sateessa, loskassa ja tuulessa ja Jasna oli meistä kolmesta ainoa, joka haluisi siellä olla. Kysyin Biancalta, oliko lenkillä kamalaa ja haluisiko se mennä kotiin? Elonmerkkejä ilmestyi pieneen eläimeen ja se laskeutui alas ja kääntyi katsomaan kohti kotia ja vilkaisi minua. Käännyttiin takaisin ja Bianca käveli hyvin virkein askelin kohti kotia, joukon etunenässä.
Oltiin kävelty jonkin aikaa, päästin koirat hihnoista ja tytöt suuntasivat pusikkoon tarpeilleen. Jossain vaiheessa rupesin ihmettelemään, missä Bianca viipyi ja vilkaisin taakse. Pimeydessä seisoi pieni vaalea hahmo hyvin kaukana takana, toinen tassu ilmassa! :D Huusin Binkkua ja se asteli hyvin neidisti minua kohti ja pysähtyi taas. Käskin sitä tulemaan vähän tiukemmin ja se lähti kävelemään luokse niin vastahakoisesti, että alkoi suututtaa! Ihan kuin minusta olisi ollut kiva odottaa säkkipimeässä, loskaa niskaan sataessa ja hirveässä vaakatason tuulessa!
Lähdin kävelemään reippaasti ja Nasu poukkoili tavalliseen tapaan tiheimmissä pusikoissa ja puuhaili omia hommiaan. Kohta katsoin taakse ja Biancaa ei näkynyt missään! Paikansin sen sitten sivultani ja se oli vakaasti suuntaamassa kohti läheistä parkkipaikkaa. Bianca. Se pysähtyi kääntyi ja katsoi minua. Bianca. Vilkaisi parkkipaikkaa ja lähti pää alhaalla tulemaan luokse. Nasukin päätti tulla katsomaan mitä me puuhattiin, ja joko kohta jatkettaisiin matkaa (koska oli niiiiiiin mainiota olla ulkona)!
Bianca tuli jalkoihin ja hyppäsi minua vasten siristellen silmiään surkeasti. Tuijotin sitä ja Bianca tuijotti takaisin. Nasu pyöri ympärillä (ollaanko saamassa namit? mitä me tehdään? mikä juttu tää on?). Alkoi naurattaa. Tiedustelin Biancalta, oliko sillä kivaa? ja Bianca alkoi vikistä. Ja minua alkoi naurattaa vielä enemmän. Siellä me oltiin säkkipimeässä, (katuvalotkaan ei palaneet sillä tieosuudella), sateessa, loskassa ja tuulessa ja Jasna oli meistä kolmesta ainoa, joka haluisi siellä olla. Kysyin Biancalta, oliko lenkillä kamalaa ja haluisiko se mennä kotiin? Elonmerkkejä ilmestyi pieneen eläimeen ja se laskeutui alas ja kääntyi katsomaan kohti kotia ja vilkaisi minua. Käännyttiin takaisin ja Bianca käveli hyvin virkein askelin kohti kotia, joukon etunenässä.
Kommentit