Goldspell pennut


 
Palasin tänään talvilomalta, Kuopion kautta Espooseen. Oltiin sovittu jo aiemmin Kennel Goldspell kasvattajan Piin kanssa, että käyn kuvaamassa viisi viikkoiset pennut heillä, kun ajan siitä ohi. Olin Suonenjoella vähän ennen kello kolmea iltapäivällä, kun olin lähtenyt n. 111.15 Suomussalmelta. Omat koirat sai odottaa autossa ja mitään muuta me ei ehdittykään tehdä kuin ottaa kuvia pennuista. Niin nuoriksi pennuiksi ja ensi kertaa pöydällä olijoiksi ne kyllä seisoi niin upeasti! Melkein kaikista (1/6 en ollut tyytyväinen) sain hienon seisomiskuvan ihan muutaman laukausimen painalluksen jälkeen. Otettiin myös pääkuvat pennuista ja yhdestä kultaisestanoutajasta yritettiin saada täydellinen seisotuskuva. Puoli viiden aikaan lähdin jatkamaan matkaa. Kotona olin yhdeksän maissa, pitkä matkustusaika ja monta ajopäivää takana, olinpa
tehokas tällä lomalla! :) 
 
 
Kiitos Piialle ja Siirille, kun sain tulla katsomaan pikkukoiria ja ennen kaikkea ottamaan niistä kuvat! Olen ollut nyt tehokkaana ja ajanhermolla. Olen tyytyväinen, koska olen saanut kuvattua Kennel Nakni, Kennel Neswing, Kennel Vivamind's ja Kennel Goldspell'n ekat pentueet ja tietenkin minulla on myös kaikkien pentujen vanhemmatkin kuvattuna. Kymmenen vuoden päästä voin katsella kenneleiden kantanarttujen/-urosten ja ekojen pentujen kuvia. Siitä tulee sievä jatkumo, olettaen, että jaksan jatkaa tätä pakonomaista kuvaamista vielä monta vuotta! Keräilijän luonteelleni tämä kenneleiden kasvattamisen aloituksen kuvaus on hyvin merkittävää :D 

Kommentit