Matkaan Leppävaarasta kohti lentokenttää 0530, aivan liian vähän yöunen jälkeen. Jäätiin keskustelemaan kaiken maailman aiheista pitkälle yöhön :D Suunniteltiin aluksi, että viedään autoon parkkiin p4. Se olisi ollut halvin, mutta se oli myös aivan kamalan kaukana! Satoi ihme räntää ja oli liian aikaista ja aikataulu ei ollut kovinkaan väljä, joten eiku p5:n. Halpa hinta ei enää siinä ilmassa paljon painanut. Kuka haluaa
kävellä räntäsateessa kilometritolkulla vain parin euron säästön vuoksi? Auton parkkeeraus suoritettiin siis p5:n parkkitaloon ja ruvettiin tutkimaan miten sieltä pääsee
terminaaliin. Huolestutti vähän, mihin auto nyt jää, että päästään joskus aikoinaan sitten poiskin täältä! Lentokenttä tarjosi kätevää paperilappu hissin vierestä, jossa lukivat niin parkkihallin taso kuin sijaintikin! Kävely terminaaliin vaati aikaa ja, vaikka ollaan moderneja ja liput olisi ollut kännyköissäkin, otettiin silti paperiset
check in laput automaatista. Turvatarkastukseen, portti aukeaa 725, kello oli
723, kun päästiin turvatarkastuksesta. Tuli hieman paniikki; mikä portti, juostaanko?! Äkkiä! Ei onneksi tarvinnut huolestua! Portti oli kirjaimellisesti suoraan edessä.
Numero 29. Minuutti kaupalla jäi vielä odottelu aikaakin! :D
Koneessa ei päästy istumaan
vierekkäin..., Tarjolla oli outoa juusto orange berries leipää ja juotavaa, mikä ihme edes on orange berry? Nousun jälkeen muistin
miksi otan aina mukaan kuulokkeet..., paitsi nyt. Never gonna happen again.
Se on varmasti joku Murphyn laki, että silloin kerran, kun ne kuulokkeet unohtuu niitä tarvitsisi blokkaamaan huutavat lapset. Damissa oltiin ihan aikataulussa. Portilta b9 piti päästä portille d24..., turvatarkastus. Onneksi meillä molemmilla (luonnollisesti) on
EU passit! Matka jatkuu ja se on pitkä matka! Käy ilmi, että aikaa on aivan liian vähän, eikä auta, että laukku on painava! Pikakävelyä
tehokkaasti. Taas turvatarkastus ja passit. Tekee mieli huomauttaa, että enköhän se edelleen ole minä.
Loppujen lopuksi ollaan portilla ja odotteluakin on n. 20min. Päästään (ylläri!) passien tarkastuksen jälkeen
koneeseen. Saadaan tällä lennolla vierekkäiset paikat. Koko matka puhutaan koirista ja syödään
juustopalloja, Mari ei syö, koska pähkinäallergia, minä syön senkin edestä :).
Lento oli lyhyt ja kolmannella penkillä meidän rivillä oli outo penkillä väijyvä tyttö. Haluisi (lopulta selvisi) mennä vessaan, eikä sanonut mitään, keinui vain penkkinsä reunalla sen näköisenä, että haluaa jotain. Mutta ei puhunut mitään? Ajatteli, että me luetaan ajatuksia? Tällä lennolla meillä oli Economy comfort penkit ja paikkana vitosrivi.
Luksusta istua edessä ja tilaakin oli tavallista enemmän. Laskeutuminen sujui ja sen jälkeen!!! Passien tarkastus. Otettiin rahaa automaatista, piti taas muistella, miten nämä ulkomaalaiset automaatit toimivat. 
Päädyttiin turisti infoon, että tiedetään millä ja minne mennään. Shuttle yläkerrasta juna-asemalle. Odotusaika Shuttlen lähtöön oli 20s. Junaliput yritettiin ostaa automaatista, joka oli vaikeatulkintainen joten päädyttiin vanhaan kunnon tiskiin ja asiakaspalvelijaan. Junan odotusaika oli 3min Birminghamin keskustaan. Junassa seistiin käytävällä, koska kaikki muutkin oli menossa samaan paikkaan kuin me. Ruokana
pizzahutin iso pizza puoliksi. Likaiset lautaset ja lasit, tai ainakin ne valoa vasten katsoessa oli niin sameat, että hyvä, kun läpi näki. Yhteispizza tuli halvemmaksi kuin kaksi erillistä ja haluttiin samaa laatua, joten järkeväähän se oli ottaa yhteinen :). Ruoan vahvistamina, laahustusta keskustan
kaupoissa ja kujilla. Ruokakauppa hedelmäastioita. Miten pois? Selvittely
alkaa. Juna-asemalle. Kysy neuvoa. Mikä asema? Ehkä D? Seuraa Moor kylttejä.
Aletaan seurata. Seurataan. Seurataan. Seurataan. Meniköhän jossain vikaan?
Infotaulun konsultointia. Ei ole ihmisille tehty! Epäselvä, voisivat laittaa
numero- ja/tai aakkosjärjestykseen, mutta ei. Kauppakeskus kerros harhailua.
Paluu tuntia myöhemmin aloituspaikkaan, mäki alas ja juna-asemalla -.-. 
Junalippujen osto on seuraava pysähdyksemme. Todetaan, että tarvitaan neuvoja, joten kysytään apua lippujenmyyjältä. Myyjä toteaa, että menkää Dorrigeen. Me totellaan, ostetaan liput ja suunnataan laiturillemme, todetaan junan lähtevän 5min kuluttua. Jäädään pois Dorrige asemalla, joka on hyvin syrjäisellä paikalla. Ei
löydetä taksitolppaa. Harhaillaan tutkimassa aluetta ja toivotaan, että eteen tulisi taksitolppa, no luck. Vaihdetaan kulkuneuvoa ja aletaan tutkia bussi vaihtoehtoja. Se on kuitenkin vaikeamman puoleinen projekti ja todetaan, että otetaan mielummin taksi. Lumia ei suostu toimimaan ja menemään nettiin, joten olemme taas asiakaspalvelijoiden varassa. Myyntitiskillä on lappu, että myyjä on tauolla ja lippuautomaatti ei toimi. Englantilais-intialainen mies
lipunmyyjä ilmestyy paikalla oman vuoronsa lopuksi ja on ensin hyvinkin nuiva, mutta hetken kuluttua lämpenee ja suostuu soittamaan meille taksin. Kiitellään perusteellisesti ja mennään pihaan odottamaan. Lipunmyyjä tulee myös ulos, pysähtyy, kääntyy ympäri ja kysyy mihin ollaan menossa. Todetaan, että hotellille tähän osoitteeseen ja mies toteaa, että taksi matka sinne on pitkä ja kallis, että haluaisimmeko mielummin kyydin häneltä? Minä enempään miettimättä: okei! Mari: okei..? Noustaan kyytiin, minä eteen (väärälle puolelle autoa), Mari takapenkille lastenistuimen viereen ja laitetaan laukut
takakonttiin. Lipunmyyjä mies osoittautuu mukavaksi ja puheliaaksi. Koko matka sujuu vikkelästi smalltalk:a harjoittaen. Saavutaan autossa Solihull asemalle, joka on suurempi kuin Dorrige asema. Mies toteaa, että Solihull asemalta menee bussi hotellille, mutta mies toteaa (aika sarkastisesti), että te varmaan eksyisitte, että enköhän soita teille vaan taksin :D Mies varoittaa, että älkää ottako Black cabia, joka on kallis, koska ei käytä taksamittaria ja hyväksi käyttävät niissä turistien tietämättömyyttä. Mies käskee meidän pysyä paikalla ja odottaa taksin saapumista, kiitellään miljoonasti ja siirrytään odottamaan tienvarteen. Mies ajaa autollaan meidän ohi ja käskee meidät takaisin edelliseen lokaatioon, kiitellään taas :D Odotetaan taksia, joka tulee melko nopeasti. Kuskilla on paksu
Intialainen aksentti, kuski ei puhu, eikä oikein osaa hotellillekaan. Ajetaan reilusti sen ohi ja joudutaan kääntymään takaisin, ties miten kauas oltaisiin jouduttu, jos ei olisi itse oltu valppaina ja käsketty kuskia kääntymään takaisinpäin. Päästään vihdoin neljänmaissa hotellillemme!
Ja siellä ei ole ketään paikalla, ovi on lukossa. Soitin hostellin pitäjille ovessa olevan numeron avustamana. Omistajat ovat ruuhkan vankeina, mutta kyllä matkalla paikalle.
Just. Odotamme oven vieressä penkillä, aika tuulista ja päivä oli ollut jo pitkä, mutta minkäs teet. Siinä odotellessamme, saapui paikalle yrmeän näköinen, hyvin pelottavasti myyrää muistuttava mies kiiltävällä jaguarillaan. Mies vilkaisi meitä ja harppoi sisään omilla avaimillaan. Kiva. Siinä me sitten vaan jatketaan odottelua, päätellen, että ei vissiin ollut omistaja, kun ei mitään puhunut eikä ovi aukea edelleenkään. Omistajat saapuvat vihdoin paikalla, Wendy ja Russ. Urheilullisen näköinen nainen hyppää ulos autosta ja pahoittelee: Sorry ladies! ja päästää meidät viimein sisään. Huone on pienehkö, mutta aivan riittävä nukkumiseen ja muutaman tunnin hengailuun.
Suunnittelematon välikuolema ja aiemmin ostettujen hedelmäkippojen kulutus. Puhutaan useampi tunti koirista ja vaihdetaan elämäntarinoita :). Aletaan pohtia vihdoin, että pitäisikö lähteä syömään. Käy ilmi, että lähiravintolassa on liian täyttä, otetaan ravintolan automaatista lisää puntia ja suunnataan kävellen keskustaan.
Löydetään kätevä pieni ruokakauppa. Suoritetaan ostokset, kauppa on vähän kuin siwa, mutta englantilaisilla tuotteilla varustettuna. Omat ostokseni ovat nuudelikippo, wrap ja mini brownie paloja. Palataan hitaasti hotellille ja todetaan, että on outoa liikkua ilman koiria. Ruokailun jälkeen käydään nukkumaan :) Jännittää, toivottavasti huomenna löydetään ajoissa perille ja koiria on paikalla paljon ennennäkemättömiä yksilöitä!
Kommentit