Ensilumi yllät..., eikä.

Ärsyttää kyllä taas tuo, että ensilumi voi yllättää ihmiset. Astutaan suomessa. On talvi. Talvella sataa lunta. Säätiedotuksessa on luvattu pakkasta ja LUNTA. Miten siitä voi vuosi toisen jälkeen yllättyä?! Itse en yllättynyt yhtään. Koirat yllättyivät, ne yllättyvät joka vuosi. Jasna positiivisesti ja Bianca taas ei niinkään positiivisesti. Koirat saivat jo nähdä lunta mummolassa, mutta onhan se kiva, että eteläkin sai valkoisen peitteen.

Koirat ovat myös ajoittaneet juoksunsa melkein päivälleen päällekkäin, joten se hoidetaan heti tähän alkuvuoteen pois alta, ihan kiva kyllä. Jasnalle suunnitelmissa vuodelle 2014: näyttelyitä, että se vika serti saataisiin napattua ja se haluttu FI MVA, siihen nimen eteen! Taisin jo viime vuonna luvata Binkulle metsästyskokeita, mutta, kun en taas saa mitään aikaiseksi, niin ehkä jätän nyt lupailematta ja yllätän itseni!

Koirille kuuluu hyvää. Biancalla on ollut vähän iho-ongelmia ja ei se ole vieläkään ihan 100% kunnossa, ruoan vaihtaminen auttoi. Katsotaan mitä tästä nyt tulee, että pitääkö tutkituttaa kalliisti eläinlääkärillä, toivottavasti ei. Suurimpia koirarintamuutoksia tälle vuodelle, joka vaikuttaa kaikkiin (näyttelyissä käyviin) walesi-ihmisiin on, että olen vihdoin saanut (ihan melkein) kaikki rahat kokoon uutta ja ihanampaa kameraa varten. Sen tuotoksista saatte toivottavasti nauttia jo tämän kevään aikana. Viimeistään Cruftsiin sen ostan, sinne lähdetään Kennel Neswing - kasvattajan Marin kanssa. Jännittävää! Toivottavasti vuosi on lähtenyt hyvin käyntiin muillakin ja toivottavasti pakkanen ja puhdas maa pysyisi edes hetken ilonamme! Olen niin lopen kyllästynyt pesemään kahdeksaan tassua kolme kertaa päivässä ja tuntuu, että pyyhkeetkin on koko ajan märkiä -.- Kiva talvi.

Kommentit