Jyväskylän näyttelyssä

Tänään suunnattiin kohti Jyväskylää ja vierailtiin matkalla Pandan tehtaanmyymälässä. Yritettiin vierailua jo viime vuonna, mutta silloin siellä oli remontti meneillään juuri meidän vierailuajankohtana ja ei päästy käymään. Tällä kertaa siis onnistuttiin ja sitten suunnattiin uutta voimaa saaneina näyttelyyn. Auto saatiin, Artsin vuoksi, taas ovelle parkkiin ja matka oli tosiaan autolta halliin aivan mitätön. Jotkut kertoivat, että olivat joutuneet jättämään autonsa "kävellen olisit ollut jo perillä" - matkan päähän. Ei käynyt kateeksi :P


ROP Benton Anaheim Mighty Duck ja VSP Benton Walk Of Fame

Näyttelyn jälkeen suunnattiin luonnollisesti kohti kotia ja ihan hyvissä ajoin olin kotona ja omat koirat odottivatkin jo huomiota ja housuja haisteltiin tosi tarkasti. Jasnalla oli sellainen ilme, että "taas sitä on käyty vieraissa" ;)

Kommentit