Matkustettiin tänään serkkuni ja pikkusiskoni kanssa Waterloon asemalta junalla Eton & Windsor RS stationille ja löydettiin näyttelypaikka! Matka sujui sukkelaan ja ongelmitta ja kaikki vaidot onnistuivat. Kuvitelkaa Helsingin rautatieasema kolmeen kerrokseen, jossa yhdestä kerroksesta menee kaukojunia ja kahdesta muusta joltain kymmeneltä raiteelta metrolinjoja sinne tänne. Aika hämmentävää Helsinkiläiselle, jolla on yksi Y-muotoinen metrolinja.
Näyttelypaikka Windsor, on linnanpihalla eli aika vaikuttavalla paikalla ja ihan ok kävelymatkan päässä rautatieasemasta. Kehät on isot, siistit ja nurmikko hyvässä kunnossa ja ajettu. Koirat arvostellaan huolellisesti ja kahdesta ensimmäisesti (luokassaan) kirjoitetaan arvostelu. Halusin kovasti mennä tähän näyttelyyn, koska toiveissani ja haaveissani oli, että Jasnan veljiä/siskoja ja ennen kaikkea Jasnan isä olisi ilmoitettujen koirien joukossa. Jasnan isä voitti Gundog ryhmän Windsorissa 2012, joten toivoin, että se tulisi yrittämään hattutemppua. Enkä joutunut pettymään. Ilmoitettujen listalla oli yksi Jasnan veli, Barney ja Jasnan isä Greg! Voitte uskoa, että muistikortti täytti niiden kehässä olon aikan :)

ROP Ferndel Aeron McGregor (Jansnan isä)
Chanangel Nightwatchman At Kytreveglos (Jasnan veli)
Päivä sujui mukavasti ja tapasin jopa tuttuja. Kävin myös juttelemassa Jansnan veljen omistajalle, jonka kanssa olemme fb kavereita, joten tunnistin hänet. Barneyn emäntä kertoi, että oli tullut hankkineeksi Barneyn, kun oli nähnyt kuvan Jasnasta lentokoneessa matkalla Suomeen. Hauska sattuma :) Näyttely ei kestänyt, suuresta määrästä koiria huolimatta, kuin johonkin kolmeen ja ehdimme käymään teatterissa illalla, vaikka junamatkakin vei aikaa.
Kommentit