Pohjanmaalla näyttelyssä ja Neswing pennut

Aamulla lähdettiin Leppävaaraan jäähallin pihasta kuuden jälkeen liikkeelle kohti Vaasaa. Nasu matkusti silkkivaatteissaan takapenkillä Maijan kanssa hyvin tyytycäisenä ja me Iitun kanssa otettiin etupenkki haltuumme. Pysähdyttiin kerran, Juustokeitaalla? ja jatkettiin sitten matkaa kohti Vaasaa, olin ennalta viisaasti tankannut edellisenä iltana :)
 
Oltiin perillä hyvissä ajoin ja saatiin auto hallin pihaan, niin, että ei tarvinnut kävellä kuin ihan lyhyt matka. Vaasassa paistoi jopa aurinko toisin kuin Tampereen tienoilla ja ennen Tamperetta, kun olin niin sumuista, ettei eteensä meinannut nähdä! Investoin myös vihdoin ja viimein kunnon näyttelyhihnan Jasnalle, ettei tarvitse sekunda hihnoissa juosta :)
 
 
ROP Benton Catch Another Duck ja VSP Magicstream's Hulabaloo Balai
 
 
 
Jasnalla ei tänään mennyt putkeen, kolmesta näyttelystä kahden viikon sisällä on tullut kaksi EH:ta ja yksi ERI. Nyt pitää varmaan sitten pitää taukoa ja antaa likan kasvaa ja mahdollisesti kehittää itselleen edes jonkinlainen rintakehä. Iitu esitti nappulan hienosti ja sai sen liikkumaan taas niin kuin sen kuuluukin liikkua. Suuret kiitokset Iitulle, että vaivauduit mukaan matkalle ja esitit Jasun! :)) 
 
Näyttelyn jälkeen lähdettiin ajamaan Härmään, navigaattorin kanssa käytyjen neuvottelujen jälkeen. Mari otti meidät vastaan mokkapalan, pizzan ja pentujen kanssa! Kyllä walesipennut vaan on niin viattomia ja söpöjä! Jasna odotti autossa, että Nelli ei joutuisi turhaan stressaamaan toista narttua hänen pentujensa lähellä. Syötiin, hengailtii ja ennen kaikka kuvattiin pennut! Marin (Kennel Neswing) blogista löytyy enemmän kuvia. 
 
 
 
Aimo
 
 
Aatu
 
 
"Ristuksenmoinen huutaja"
 
Nasu pääsi myös tapaamaan "poikaystäväänsä" Börjeä. Nasulla on tapana olla aika tarkka itsestään/vähän jännittää uroksia, jos ne ovat liian kiinnostuneita hänestä, mutta ei Börjestä. Börje miellyttää Nasua. Nasu flirttailee korvillaan ja olemuksellaan ja pyörii ja hyörii ja työntää itseäään Börjen nenän alle. Vähän piti muistutella, että ei saa astua häntä, mutta ei kovin tosissaan tai raivokkaasti. Vähän niinkuin "ai niin..." :D
 

 
Päästiin viiden aikaan lähtemään taas matkaan kohti Espoota. Iitu ei saanut pikavoittoa lappuliisalta, enkä minä (ainakaan vielä) kameroilta ja Leppävaarassa oltiin, yhden pysähdyksen taktiikalla, vähän yhdeksän jälkeen. Kiitos hienosta viikonlopusta kaikille asianomaisille! :)

Kommentit