Perinteinen vuoden yhteenveto. 2012. Well. Pitää miettiä, mitä kaikkea tähän yhteen postaukseen viitsii laittaa. Tärkeimmästä täytyy tietysti aloittaa. Ensimmäinen kokonainen vuosi, kun Tarua ei ollut, surullista, mutta olen päässyt Tarusta nyt yli, enkä ajattele sitä päivittäin tai välttämättä edes viikottain. Bianca on toipunut myös, se oli pitkään surullinen ja apaattinen ja ei Binkkumainen, nyt sekin on mennyt ohi. Nasu-persoona on auttanut.
Biancalle ei ole tapahtunut mitään erikoista, se kommunikoi ja pitää edelleen Nasustaan. Se on ollut terve ja karva kasvaa niin nopeasti, että se näyttää kokoajan siltä, että "suutarin lapsilla ei ole kenkiä". Ehkä ensi vuonna saan aikaan Biancan kanssa jotain, jos veisin sen jopa ihan huvin vuoksi näyttelyynkin.. Ainoa Binkkua osallistanut aktiviteetti oli fasaanipäivä Forssassa, jossa Binkku saalisti jonkin päästäisen tapaisen fasaanin sijaan -.-
Nasu. Sillä meni vuosi tapahtuma rikkaasti. Se aloitti näyttelyissä käynnit heti helmikuun alussa, tosi hienosti ROP-pennulla ja sitä seuranneella RYP-1 (kaikkien rotujen pentunäyttelyssä) sijoituksella! Mieletöntä :D Jasna jatkoi keräilemällä ROP-pentuja, minne ikinä menikin ;) - no ei, mutta hyvin meni kuitenkin. Toisessa junnunäyttelyssään Jasu oli PN1, sai SERT:n ja oli VSP! Jasna ehti olemaan myös pariin kertaan Paras Juniori ja BIS2-juniori sekä hakemaan Tallinnasta junnuvoittaja-tittelin sekä saamaan toisen SERT:nsä ja samalla kertaa myös toisen VSP:nsä! Jasnalla on siis vuoden aikana tullut enemmän menestystä kuin Tarulla ja Biancalla yhdentoista vuoden aikana yhteensä :D Tästä kertoi myös 146 koiran joukosta tullut sijoitus 27 - Suomen v.2012 näyttelywss kisassa!
Welford Jesmond Waterfall ja Jasna :) Olin ylpeä. Jasna voitti tosi ison ja tasokkaan ruotsalaisista nartuista koostuvan junnu narttu luokan ja sitten liikkui hienosti BIS2 paikalle :) PS. Vaikka mielestäni se liikkui paremmin, mutta onhan se kuvassakin laiha ja kesken eräisempi kuin Jason, mutta miten kaunis. No niin ja tästä tuli taas tälläinen näyttelypostaus. Mun Fallback - postaus ;)
Terveystarkastukset tehtiin syksyllä. Niitä olen aina jännittänyt paljon ja niin nytkin ja aina ovat tulokset olleet huonot. Silmät olivat terveet, mutta ne lonkat. Ne pirun lonkat. Ne menivät paneeliin muutama kuu sitten ja tulokset tulenevat ensi vuoden alkupuolella. Jasna oli enimmäkseen terve, satutti tosin etutassunsa loppusyksystä, joka parani onneksi aika nopeasti ja hyvin. Ruokailun kanssa Jasnalla oli vuoden aikana pahoja ongelmia, jotka suurimmaksi osaksi ratkesivat vaihtamalla RC-merkin sisällä toisiin raksuihin. Se on hyvin intenssiivisesti attentive - aina, kun minä olen läsnä huoneessa, imartelevaa, mutta myös ärsyttävää. Sekin ominaisuus on parantunut nyt pikku hiljaa, kun olen saanut vähän itse otettua siihen etäisyyttä. Jasna on kyllä elämäni koira, kaikkine vaikeuksineen ja omituisuuksineen. Mine.
Koirarintamalla yksi merkittävä asia oli myös käynti Crufts:ssa. Pitkäaikainen haaveeni, jonka pääsin vihdoin toteuttamaan, kiitos Inkalle, Sirpalle ja Iitulle, jotka halusivat yhtä paljon läheteä käymään siellä :) Toivottavasti pääsen sinne myös ensi vuonna, haluaisin kovasti nähdä livenä Jasnan isän, toivottavasti rahatilanne sallii käynnin siellä! Kiitos hyvästä vuodesta lukuisille uusille ja monille vanhoille koiratuttaville sekä - ystäville. Toivottavasti ensi vuodesta tulee yhtä mukava :)
Kommentit