Koko poppoo, kuvassa äiti, isä ja kaikki yhdeksän lasta!
Tänään aamulla suuntasin odottavaisin mielin kohti Haminaa hakemaan Jasnaa hoidosta kotiin ja samalla juhlistaan pikkujouluja tuoreiden Naknilaisten kanssa. Ensimmäinen kerta, kun pennut ovat kaikki olleet yhdessä pentulaatikkoaikojensa jälkeen, kiitos, että sain ottaa osaa tapahtumaan!
Jasna ei päässyt oikein osallistumaan, koska se aloitti viime lauantaina, siis sinä päivänä, kun annoin sen hoitoon - toisen juoksunsa. Mikä ajoitus..., Jasna vietti siis (hyvin äänekkäästi protestoiden) aikaansa aitauksessa ja sisällä, kun muut leikkivät. Lopulta laitoin sen autoon, johon se sitten simahti samantien, oli vissiin vakuuttunut, että en unohda sitä, jos se on autossa ;) Fiksu eläin.
Vietettiin päivää metsälenkin, ruokailun ja tietysti perinteisen kuvailun merkeissä. Kaikista pennuista saatiin edustuskuvat - toisista likaisemmat toisista puhtaammat, mutta kaikki ikuistettiin kortille. Hienoa, että kaikki olivat viitsineet tulla paikalle, jopa Pohjanmaalta asti! Kuvat tulevat näkymään tällä kertaa vain salasanan tietäjille, pahoittelen, jos joku muukin kuin päivään osallistunut olisi ollut kiinnostunut. Naknilaisille kuvat löytyvät siis täältä.
Neljän jälkeen lähdettiin Jasnan kanssa kotiin ja eläin nukkui koko matkan, käveli sisälle ja jatkoi samantien nukkumista. On tuo lemmikin elämä rankkaa.
Kommentit