Yleensä oma näyttelykauteni loppuu messariin suomessa, tänä vuonna päätin sen Tukholmassa Pohjoismaiden voittajassa. Lähdettiin matkaan lauantai-iltapäivänä minun luotani n. 17 aikaan ja saavuttiin hyvissä ajoin Turkuun, josta lähti laivamme kohti Tukholmaa.
Inkalle ja minulle oli varattuna yksi hytti ja toinen Pirrelle, Artsille ja Ruffelle. Kävimme syömässä ennen laivaan menoa joten aikaa jäi hyvin shoppailulle. En tuhlannut kovin paljon rahaa ;) Menimme suhteellisen aikaisin nukkumaan, yllättävän helppoa matkustaa ilman koiria: totesi Inkakin. Kellon kanssa meillä oli suhteellisen paljon ongelmia..., mutta saatiin sitten herätys asetettua. Herättiin aamulla sen verran aikaisin, että kerettiin syödä ennen maihin menoa. Hauskaa oli käyttää hieman ruotsinkieltä, kun ostin pääsyliput laivaan ja luettelon, hallikin löytyi..., lopulta.
Tosi kivaa oli nähdä paljon uusia koiria ja uusia ihmisiä, kiitos kaikille hyvästä seurasta ja maukkaasta ruoasta. Täältä löytyvät kehäkuvat, olen tosi tyytyväinen kuvien tasoon - löysin juuri oikean combon valolle ja värille. Kiitos tästä unohtumattomasta näyttelyvuodesta ja toivottavasti ensi vuodesta tulee yhtä hyvä ellei jopa parempi! :)

ROP Benton Walk Of Fame ja VSP Welford Harrington Hall

Kommentit