Jyväskylän näyttely

Sain tänään kyydin kotiovelta 7.15 alkaen aina Jyväskylään asti, pysähdyimme kerran nopeasti n. 10km päässä Jkylästä ja olimme perillä hyvissä ajoin ennen 10:tä. Kehät olivat tosi ahtaita ja kuvaus oli taas tehty mahdollisimman vaikeaksi. Kehä oli pahasti myöhässä ja kävi niin hyvä tuuri, että, kun kehä oli viimein siinä vaiheessa, että walesit saatiin alkuun olivat kaksi muuta viereistä kehää jo lopettaneet. Kuvaus sujui siis lähes tulkoon ongelmitta! :) Täältä löytyvät Kuvat.

ROP Llawen Tuff Enuff ja VSP Benton Walk Of Fame
Minulla oli vähän erikoinen tilanne, kun piti lähteä kehän jälkeen Jkylästä junalla kotiin kohti Helsinkiä. Hienosti oli asema ihan näyttelypaikan vieressä ja kävelemällä pääsi hyvin, opiskelijahintainen lippu ei paljon onneksi kirpaissut ja söin odotellessani, joten aika meni ihan nopeasti. Hieman harmitti, etten kerennyt jäädä toiseen Jkylässä samassa paikassa seuraavana päivänä pidettävään näyttelyyn. Kotiin saavuin n.2015 eli ihan koko päivän juttu taas tämä näyttelyreissu. Onneksi koirat pääsevät vanhemmille hoitoon aina, kun liidän jonnekin päin Suomea kuvailemaan, muuten en voisi näitä reissuja tehdäkään. Kiitos taas seurasta ja onnea Ruffe&co hienoista tuloksista, jälleen kerran! :)

Kommentit