Hyvää Uutta Vuotta!! Happy New Year 2011!!

Tänä vuonna koirille on tapahtunut isoja asioita.., Taru ja Bianca ovat muuttaneet kanssani pois lapsuudenkodistamme Leppävaaraan. Taru on käynyt keväällä leikkauksessa, toipunut siitä erinomaisesti ja muutamassa näyttelyssäkin on käyty. Bianca ei ole tehnyt oikein mitään merkittävää, paitsi ollut suurin persoona pienimmässä paketissa ja ihanin lemmikki, jonka ihminen voi saada. Taru ja Biacna ovat lomailleet pitkään kanssani, ensimmäistä kertaa vuoden 2007 jälkeen, ensimmäinen kesälomani lukion jälkeen. Biacna matkusteli ja kyläili ilman meitä perheenjäseniään ja sopeutuminen uuteen kotiin on käynnistynyt..., no..., hyvin.

Ensi vuonna aion blogata enemmän, olen nyt vähän ollut laiska, verrattuna viime vuotiseen. Lisäksi uuden vuoden lupauksena, lupasin, että pesen koirien hampaat päivittäin! Siinä on tavoitetta ja lisäksi haluaisin viedä Tarun Viroon näyttelyyn. Saataisiin Tarun tittelit valmiiksi. Lisäksi tätä blogia ja kotisivujani, jotka, koiristani kun ne kertovat, vällillisesti liittyvät Taruun ja Biancaan, päivitän vihdoinkin listauksen kuvatuista koirista ja gallerioista toinen (vanhempi) tulee poistuman, kun saan kaikki kuvakansiot yhteen paikkaan - lopultakin. Yllättävän suuri projeksti ja nyt olen melko hyvin sen saanut etenemään, ehkä ensi tammikuun puoli välissä saan kaiken valmiiksi.

Kommentit