Hienoja Historiallisia Hetkiä

Olemme nyt useamman kerran olleet erilaisilla kokoonpanoilla laittamassa kämppääni kuntoon milloin miltäkin osalta ja tänään oli vuorossa mm. sänky. Kokosimme sen alta aikayksikön pikkusiskoni kanssa ja koirat pääsivät Maijan kanssa testaamaan sitä. Tadaa! 
Kyllä siitä sohvasta sitten tuli lopulta valmista, kun aikamme tapeltiin ruuvien kanssa, onneksi isäni on niin taitava käsistään, minulta olisi kyllä jäänyt koko juttu kokoamatta! Mutta kuvalliset todisteet puhuvat puolestaan ja siinä se sohva nyt on! Koottuna! ja koirat koekäyttämässä sitä ensimmäistä kertaa :)
Biancalla on aina tarve olla mukana hommissa ja hommaamassa, joten tässäkin se sitten päätti avustaa vuodesohvan kokoamisessa. Tarpeetonta lienee sanoa, että se oli enemmän tiellä kuin avuksi kitistessään ja tökkiessään ja halutessaan syliin ja makaamaan kaiken mahdollisen osan, palan tai tyynyn päälle. Ja sänkykin saatiin ensimmäistä kertaa pedattua, kun ylimääräiset koirat ja ihmiset olivat poistuneet sen päältä. Muumilakanat pääsivät uuteen kotiinsa! Taru päätti samalla myös testata tulevat näköalansa ja vaikuttaa ihan tyytyväiseltä, eikö? Luulisi 4:stä kerroksesta näkyvän hyvin lintuja, rivitalon sijaan :)

Kommentit