Meillä piti olla tänään Ronjan kanssa treffit koirapuistossa, mutta sitten aamulla kekkasin, että voisimme mennä Luukkiin Doniol-tapaamiseen Ronja ja Bianca ylimääräisinä. Waleseja kuitenkin ovat, niin ja sukua Donioleille, että kyllä ne saivat siellä olla :)
Puisto löytyi ihmeen helposti, vaikka emme olleet kumpikaan käyneet siellä ennen. Olimme hieman aikaisessa, mutta pian alkoi koiria saapua paikalle. Bianca paleli taas jonkin verran, Ronja sopi joukkoon ja Taru oli vanhin osallistuva Doniol-koira. Pakollinen kuvaussessiokin oli tietysti ohjelmassa. Paleva koirajengi ei ollut mikään helposti kuvattava joukkio, mutta yritys hyvä kymmenen. Sain aika hyvän yhteiskuvan paikalla olleista waleseista, vaikka koirat harhailivatkin vähän kuka missäkin. Ossikin pääsi mukaa kuvaan Bianca ja Ronja samoin, vaikka eivät Doniol-koiria olekaan.
Tapaamisen jälkeen läksimme Oulunkylään tapaamaan Simbaa ja Simba parka sai pakit niin Tarulta kuin Biancaltakin. Tämä on jo viralliseksi käynyt loppiaistapahtuma. Bianca vei Simban luun ja murisi pojalle, että "hei jätkä, pidä pieni välimatka, tyyliin toiseen maakuntaan, kiitos" Taru oli kärsivällisempi ja olisi pistänyt Simban vain toiseen kaupunkiin.
Kommentit