Rannalla, Sannalla Haukilahden



Oltiin koirien kanssa Haukilahden rannassa. Tarkoitus oli ottaa poseerauskuvia koirista, mutta eivät ne oikein onnistuneet. Kamera oli hyvä, mutta sää ei ollut, tai olihan se valoisa, eikä satanut, mutta tuuli liikaa.

Maija nosti koirat kiven päälle istumaan ja minä menin vähän matkan päähän ottamaan kuvia. Koirat olivat ihan hyvin paikallaan, mutta tuuli ei ollut paikallaan. Rannassa oli tosi kova tuuli ja koirien korvat lepattivat. Aika huvittavan näköistä, mutta ei mitenkään hyvä, kun yritettiin ottaa poseerauskuvia. Vaikka tulihan noista yhteiskuvista aika suloisia.

Tytöillä oli kivoja leikkejä hiekalla -vauhdikasta juoksemista, toistensa jahtaamista ja keppien kantoa kuului ohjelmaan. Bianca kävi myös pulahtamassa vedessä ja Maija tiputti myös Tarun veteen. Bianca yritti myös juoda merivettä ja ihmetteli selvästi sen suolaisuutta :)

Kotona tyttöjen turkeissa oli niin paljon hiekkaa varastoituneena, että sisäpihalle olisi voinut pelkästään niillä hiekoilla perustaan hiekkalaatikon ja hyvä olisi tullut.

Olen nyt vasta harjoitellut kuvaamista tuolla uudella kamerallani ja kuvat eivät ole vielä olleet ihan sitä kaikkein parhainta laatua, mutta paranevat koko ajan :)

Kommentit