Olimme sopineet Simban perheen kanssa tapaavamme puoli kaksi meillä, niin, että Simban perhe voisi ajaa meidän auton takana Haukilahteen. Olimme ennen kahta kaikki jäällä. Mennessämme Haukilahteen oli pilvistä, mutta aurinkokin pilkisti aina välillä. Tuuli oli aika kylmä, muttei mitenkään kestämätön.
Koirat tulivat kaikki hyvin toimeen, eikä mitään rähinöitä tai kähinöitä syntynyt. Simba yritti vain kahdesti astua Biancaa, eikä kertaakaan Tarua. Mukava, kun kerrankin oli uros, joka ei koko ajan ahdistele Tarua. Bianca ja Simba leikkivät jonkin verran ja juoksivat yhdessä. Hienoja juoksukuvai tulee, kun ei tule pusikoita tai puita tai mitään muutakaan eteen ja on tarpeeksi valoisaa ottaa juoksukuvia muillakin asetuksilla. Vas. alkaen Simba juoksee, Taru ja Bianca.
Pienellä karilla isäni ja Simban isäntä heittelivät koirille keppejä noudettavaksi. Koirat oppivat aika äkkiä miten keppejä pitää hakea, että ei liu niiden ohitse jäällä. Bianca himosi kaikkia keppejä, jotka Simba nouti. Taru kaiveli myyriä tai mitä lie pusikossa, kun Simba ja Taru noutivat keppejä.
Yhdessä vaiheessa Bianca meni aivan Simban lähelle, Simban leikkisästi muristessa Bianca heittäytyi vikisten selälleen, olen näin viaton. Lopulta Bianca oli hivuttautunut Simban ja kepin väliin. Sitten Bianca ponkaisi leikkiasentoon vähän matkan päähän, taaksepäin. Simba vastasi kutsuun, Bianca hyppäsi Simban yli, nappasi kepin suuhunsa ja pinkaisi pakoon, minkä pikku tassuistaan pääsi :DDD Kyllä me kaikki saimme hyvät naurut. Ovela otus ;)
Tietysti myös pakolliset poseerauskuvat piti ottaa tytöistä. Samaisella karilla oli hieno paikka ja siihen sitten käskin tytöt seisomaan. Taru on oikea klassinen kaunotar seistessään vasten merenselkää. Biancalin on oikein edustava. Otin myös kuvia, niin, että pikkusiskoni kutsui koirat ohitseni ja minä kuvasin jatkuvan kuvauksen AF:llä tyttöjä. Sain kerrankin Tarusta pari tosi hienoa kuvaa, kun valotuskin oli vielä kohdillaan. Kuvissa vas. alkaen Simba yläkulmassa, Bianca ja Taru.

Kotiin tultuamme minä ja Maija otimme Simban turkin käsittelyyn. Poika joutui trimmikoneen, saksien, kamman ja harjan kynsiin. Mietimme, että Simba ei varmaan enää uskalla vastaisuudessa tulla sisään meille, kun tämä ilkeä täti kiusasi :D Simban perhe oli lähdössä, joten ihan pikatrimmillä mentiin, älkää olko liian kauhuissanne työstäni :))
Eli kuvassa juuri 3-v Simba (Luckystone's Easy Fellow)
Kommentit