Hiiri ja pallohulluus

Menin ulos kuvaamaan koiria, kun oli niin kaunis ilma. Istuin nurmikolla ja pidimme taukoa koirien juoksutuksesta, kun Bianca tiputti yhtäkkiä hiiren siihen viereeni. Taru sai taas viedä sen roskiin, Maija yritti ensin saada Biacan tekemään sen, mutta Bianca ei tajunnut, mitä sen piti tehdä, joten Taru joutui hoitaman jälleen kerran homman. Tietysti ensin kuvattiin koirat hiiri suussa. ;)
Otin myös kuvia, kun Bianca leikki tennispallolla. Maija pompautti sen ilmaan ja Bianca yritti pyydystää sitä. Tuo koira on kyllä aivan pallohullu elukka. Se suorastaan lensi, kun yritti pyydystää palloa suuhunsa. Samoin se sekoaa, kun se leikkii koripallollaan, jota se ei oikein saa suuhunsa. Hermot menee, kun se yrittää saada sitä suuhunsa, eikä oikein saa siitä kiinni. Sitten se komentaa palloaan haukkumalla tauotta sille.

Tässä kaikkein onnistuneimmat otuokset, joissa koira on aika selvä, useimmissa se oli aika epäselvä. Kuvista ei edes saa oikeaa käsitystä siitä kuinka korkealle Bianca ponnistaa paikalta, ilman vauhtia. Järkyttävän hyvät jalkalihakset sillä kyllä onkin.

Maija sai juoksuttaa ja seisottaa tyttöjä, kun otin niistä kuvat. Tarun liikkeet parantuvat aina selvästi, kun se syö Cartivet:ia, jota koirahieroja suositteli Tarun lonkkien takia. Nyt olen syöttänyt sitä viisi päivää, aamuin ja illoin yhden tabletin. Biancakin joutui juoksutukseen ja sekin menee ihan kivasti. Huomaa toisaalta, nyt, kun on kuvannut noita "hyviä" näyttelykoiria, että mikä ero niiden liikkeissä on noihin omiin otuksiin verrattuna.

Kommentit