Heräilimme mökillä 7.15 ja lähdimme jäälle aamulenkille koiralaumamme kanssa. Sitten harjasimme elukoita ja pakkasimme koko konkkaronkan autoon, Taru ja Bianca takeissaan. Matkaa Polvijärven keskustaan oli puolisen tuntia, Wanda (Trindy's Usual Star Girl) oli Juniori luokassa heti aamusta eli klo. 9.15 oli näyttelypaikalla.
Veimme ensin sisään Tarun, Biancan ja Wandan ja sitten minä toin Ronjan sisään. Ronjaa ujostutti jonkin verran kova meteli, mutta hyvin se pärjäsi häkissä Tarun ja Biancan kanssa. Ronjan kanssa juoksin jonkin aikaa kehässä ja ihan kivasti juoksi, jännitys näkyi kyllä koirasta. Kovasti saivat ihailua osakseen spanielitytöt, kun nukkuivat rauhassa Biancan kanssa päällekkäin, välittämättä mitään metelistä ja meiningistä ympärillä. Tyttöjä luultiin myös pennuiksi, kiva, melkein vuoden ikäiset neidit.
Wanda esiintyi Viivin kanssa hienosti saaden EH1 ja ollen PN2! Ensimmäinen virallinen näyttely meni siis paremmin kuin toivottiinkaan. Viivin mielestä, kun Wanda on liika korkeajalkainen ja muutenkin niin ilmava ja karvaton. Viivi lähti Wandan kanssa autolle, jossa Emil odotti, he menivät takaisen mökille. Minä jäin näyttelypaikalle kolmen spanielineitini kanssa.
Sain siinä kuulla, että tuomari on tiukka siitä, että koira esitetään hyvin, ei paniikkia siis. Tuli kyllä tuota vakio esittäjää siinä kohtaa ikävä..., hän oli myös jakanut paljon H:ta edellisille roduille..., sitten kuulin, että hän on liiketuomari. Omien koirien liikkeethän ovat mitä ovat, kiva...
Odottelua kesti sitten aina tuonne kolmen tienoille. Kiitos seurasta Minnalle ja Kiiralle! Kiira ihastui kovin Tarun vinkuhiireen ja olisi halunnut sen saada itselleen. Menin kehään ensin Biancan kanssa ja tuomari sanoi heti, että onpa pikkuinen. No niin... Aika paljon juoksutti tämä tuomari, ensin ympyrä, sitten kolmio, edes-takaisin ja uudelleen ympyrä. Bianca sai sitten H:n.
Seuraavaksi menin kehään heti Biancan perään Tarun kanssa. Tuomari sanoi, että kiva, kun on vähän tälläistä vanhempaakin mukana, kun kerroin iän. Tarun kanssa juostiin myös paljon ja hyvin Taru esiintyi kanssani, yllättäen ;). Kuitenkin tuloksena oli myös Tarulle H. Eli ei päivä mennyt ihan niin hyvin, kuin olisi toivonut.

ROP-koira: Rocbee Armani
Kotona koirat olivat aivan poikki ja ilta lenkkikin oli vain lyhyt jäällä käynti, kun muuten nukkuivat eläimet ympäri mökkiä. Kuvissa: vasemmalta alkaen Bianca, Taru, Ronja ja Wanda.
Kommentit