Jyväskylän näyttely matka

Lauantai aamuna menin istumaan tuohon parkkipaikalle, kerrankin ajoissa päättäneenä! 8.15 näytti kelloni, kun siihen tulin. Kello tuli sen 20 yli, no, 25-30- silloin aloin jo vähän ajatella, että pitäisiköhän soittaa. No, kun kumminkin taas kotoa saakka oltiin vaivauduttu hakemaan niin en kehdannut. 8.35 rupesin palelemaan, joten soitin sitten varovasti Annelle. "No moi, ootteko te mahdollisesti eksysissä? No itseasiassa ollaan"- jaaha, hyvä alku.

Sitten kysyttiin minne kääntyä ja käskin sitten Turuntielle, kai? Alkoi sitten itseäkin epäilyttää joten kiikutin kännykän sisälle, äitini neuvoi sitten hakijani meille. Tuli sitten vielä selväksi, että 8.40 heidän oli ollut määrä tulla...:D Autossa heitin vitsinä, kun Anne sanoi, että oli unohtanut kameran kotiin, että itse pakkasin ensimmäisenä kameran ja sitten lakanat. Anne siinä sitten soitti Jonnalle, että hakisi hänelle lakanat käydessään hakemassa kotoa mökinomistajan numeron.

No selvittelimme tiemme Myllypuroon, missä treffasimme Jonnan, Hertan ja Minin. Jonna ajoi meidät siitä Riihimäelle ja menimme walesien rotukohtaisiin neuvotteluihin ja syyskokoukseen. Sieltä poistuimme sitten klo14 ja käytimme koirat pienellä kävelyllä.

Siitä lähdimme ajelemaan kohti Jysäskylää. Kävimme kaupassa ja syömässä Jyväskylän mäkissä. Yhtäkkiä alkoi kuulua laahaavaa ääntä, pölykapselit tutkittiin, ei mtn. Jonna soitti veljelleen ja isälleen, analyysi oli, että jarrupalat ovat kuluneet.. Kiva.. Ei siinä sitten mitään voinut tehdä, jarrut eivät oikein pelanneet..

Soitimme Kake Vekaraiselle, jolta olimme vuokranneet mökin. Kake neuvoi meille missä mökki olisi.. Juha Kankkusen tiellä mieteimme ja Äijälässä epäilimme. "Olen Suomalainen" radiossa, auton valot koivuja valaisten ajelimme pimeässä ja lumisessa Jyväskylässä. "Varokaa sitä mäkeä oli sanottu puhelimessa" ja niille mäille me sitten naureskelimme. Metsässä mietimme mihin suuntaan mennä, eikä taloa 343 löytynyt mistään. Soitimme taas Vekaraiselle. Ei, olimme aivan väärässä paikassa, ei hän kuulemma sinne ollut neuvonut. Takaisin siis. Löytyi sitten Vekaraisen koti, mistä saimme avaimet, juomavettä ja meitä nimiteltiin vielä Possuiksikin!

Mökki sitten löytyi kun ajelimme taas hyvän tovin. Ovi oli vähän turvonnut ja ulkovalot eivät meinanneet löytyä eikä takka syttyä. Keksin sitten, mistä ne pellit löytyy, niin johon alkoi tulikin näyttää eloisammalta ;D Koiria vähän siistittiin ja sitten lähdettiin takaisin Jyväskylän keskustaan pyörimään, haettuamme Sannan junalta. Sanna vapaaehdoisesti lähti meidän mukaamme, toivottavasti ei tarvinnut katua ;) Keskustassa pyörittiin, ajeltiin vähän vääriin suuntiin, leikittiin liikenneympyröissä ja päästin kuin päästiinkin mökille kaupan kautta. Kaupassa kysyin, onko kellään hammastahnaa, jolloin Anne sitten tajusi, ettei hänellä ollut mukana edes hammasharjaa! Ja minä en muka muista..niin! :D


Syötiin, koiria laitettiin, käytiin saunassa ja leikitiin taas vähän takalla ja kameralla. Saunasta vielä muutama sana. Ehkä maailman säälittävin!! Istuimme kolme naista kuin kanat orrella katon rajassa ja Anne istui alemmalla lauteella. Lasioven takana kasoivat koirat silmät pyöreinä meitä pöljiä. Suihkukopin lasi ei mennyt kiinni, se oli siinä kiukaan vieressä, siis sisällä saunassa!! Olipa ainakin lämmin sauna :D

Me nukuimme Jonnan kanssa samassa huoneessa ja Anne ja Sanna samassa. Oli mukava keskustella yöllä rauhassa :) Lämminkin oli, meillä ei tosin liian lämmin ;D

Kommentit