Torstaina kävimme pentukoulutuksessa harjoittelemassa. Ohjelmassa oli luoksetuloa. Bianca pinkoo kyllä ihan äkkiä luokse! Oli oikein ilo katsella pennun nopeaa toimintaa! Otimme samaa harjoitusta myös häiriökoirien kanssa ja Bianca ei edes vilkaissut niitä pinkaistessaan luokseni :) Hyvä tyttö ;)
Eilen, eli perjantaina, olimme viimeisessä pentukoulutuksessa. Lähdimme ihan ajoissa kotoa, mutta..., yhtäkkiä tuli kyltti Kirkkonummi vastaan? Ei muuta kuin Veikkolassa ympäri ja kohti Tikkurilaa- täysin toiseen suuntaan siis. No olimme puoli 7 aikaan perillä.
Koulutuksessa oli ohitustilanteiden harjoittelua. Bianca pysyi tosi hyvin kiinni nameissa- eikä yrittänyt kuin pari kertaa haistaa koiria. Myös yhden häiriön aiheutti yli lentävä varis. Bianca on alkanut osoittaa suurta kiinnostusta kaikkia lintuja kohtaan. Siinä piti sitten hakea keskittymistä, kun koira katseli taivaita etsiskellen merkkejä siitä kivasta siivekkäästä. Bianca sai hauskan kurssitodistuksen, jonka avulla saisi pääsyn edistyneempien ryhmään...
Huomasin myös tänään, että kakaran hampaat ovat jo kovaa vauhtia vaihtumassa. Kolme hammasta sain tänään talteen pennulta ja muistin, että Tarultakin on yksi tallessa :) Biancan yksi kaksi osainen maitohammaski on nyt onneksi lähtenyt, kun vähän näyttelykoira-uraa olisi estellyt, tuommoinen kumma purukalusto. Kuvassa: Kakaran kumma purukalusto, kolme puuttuu, yksi rautahammas ja loput pikkuisia maitohampaita :D
Tänään kävimme Haukilahdesta lähtevällä "laivalla" Iso-Vasikkasaaressa. Koirilla oli tosi kivaa juostessa rannassa ja leikkiessä metsässä. Bianca näki myös ensi kertaa meren ja innokkaasti pyydysteli taas aaltoja. Järvestähän se jo sitä yrittää, mutta nämä aallot, kun olivat paljon isompia. Bianca seisoskeli myös kallioilla ja kiipeili Tarun ja minun perässäni. Pari kertaa sitten piipittäen syöksy alas...-... itsemurha-kandidaatti.
Saimme myös upeita uutisia Biancan isästä, joka oli ollut TOKO-kokeissa. Sumo oli ollut 4/29 ja saanut 175p/200p!! ja vielä kahden vuoden kilpailutauon jälkeen! Onnea Jonna ja Sumo-isi! Kyllä se nyt on niin, että tuota TOKOa on tosissaan ruvettava harratelemaan, kun isikin pärjää noin hyvin :)
Huomenna suuntaan sitten pikavisiitille Lahteen, mökillemme ja siinä samalla sitten Heinolan koiranäyttelyyyn, luonnollisesti waleseja kuvailemaan taasen. Laskin, että olen 8kk aikana käynyt 8 kertaa näyttelyssä. Eli kerran kuussa, ei huonompi saldo ;) Niihin kulutettuja rahoja en sitten uskaltanutkaan laskea.. Nyt vielä, kun alan kahta koiraa ilmoitella..

Kommentit