Isäni vei minut aamulla 20 yli 10 Helsinkiin Tuomarinkylään vinttikoiraradalle. Siellä oli pentunäyttely. 4 walesi kakraa oli mielestäni riittävä syy herätä aikaisin sunnuntai aamuna ja mennä seisoskelemaan kameran kanssa kehien laidoille. Kehät olivat pahasti myöhässä ja 11.07 isäni lähti takaisin kotiin, kun jäljellä oli vielä 17 koiraa waleseihin. Vietin sitten näyttelyssä aikaa 13 asti, kun olin luvannutm, ettei isän ihan heti tarvinnut lähteä takaisin hakemaan minua.
Kuvailin ennen kaikkea walesit, mutta siinä odotellessa myös muita suloisia pentukoiria. ROP pentu ja VSP pentu olivat molemmat Benton koiria ja vielä samasta pentueestakin. Kaksi muuta pentua olivat Wild Fellow's ja Benchmark- Tarun serkun Jessican tytär :) Kuvia voit käydä katselemassa Täältä sekä Täältä.ROP Benton Under Oath ja VSP Benton United We Stand- pennut
Samalla oli myös Biancan ensimmäinen "pitkä" yksinoloharjoitus. Eli Biaca oli vähän vajaan tunnin kahdestaan Tarun kanssa kotona. Ei ollut kuulemma itkenyt, kun isä oli mennyt kotiin, eikä itkenyt, kun tultiin takaisin. Ei muutenkaan vaikuttanut mitenkään järkyttyneeltä. Eilen ilmoitin Biancan pentukurssille, jonka voi myös kalenteristakin lukea, eka kerta on nyt torstaina.
Kommentit