Trimmausta, kuvausta ja metsästystä ; )

Menimme tänään Jonnalle trimmauttamaan Tarun. Tarusta tuli taas kunnollisen walesin näköinen :D Käymme trimmissä aika harvoin, että hassun näköinen Taru on tälläisena siistinä versiona. Tarulla on aika runasas turkki, että karvaa kyllä löytyy, vaikka muille jakaa. Trimmin jälkeen otimme muutamia kuvia koirista seisomassa sisällä. Menimme sitten ulos ja muutama (parempi) otos pihalta. Jonna näytti sitten Tarulle jäistä fasaania ja siitäkös Taru tykkäsi! Ensin haisteli ja arasteli, että uskaltaako näin hienoa ottaakkaan suuhun. Sitten rohkaistui ja kyllä sitä sitten kanneltiinkin ylpeästi ja neiti oikein riehaantui, mikä ei kuulu tapoihin. Muutaman kuvan sain otettua, kun niin tiukasti jäistä fasaaniaan roikotti sievästi jaloista.

Lopuksi Taru ja velipuoli Sumo saivat leikkiä lumihangessa. Niillä kahdella on jokin yhteys :), Taru ei enää nykyään leiki koirien kanssa, ajattelee vissiin olevansa liian vanha ja hieno leikkiäkseen, mutta Sumo on jotain niiiin ihanaa, ettei Taru voi vastustaa kiusausta. Useimmat koirakaverit, kun eivät ymmärrä Tarun leikkimurinaa, mutta Sumolla ja Tarulla on aivan oma sävel leikeissä ja yhteisymmärrys on nilllä lähes täydellinen. Toiseksi leikkikaveriksi kelpaa nykyään Simba, mutta ei Taru kovin kauan siedä vasta 1-v pojankoltiaista. Sumo on hyvä, 3,5v leikkikaveri poika :) Välillä astuu Sumo ja välillä Taru, pää- ja takapuolella, eikä sitä ota kumpikaan liian vakavasti. Tietäen, että kohta on oma vuoro ;D Alla muutama kuva ja Täältä , Täältä ja Täältä löytyy lisää Sumon ja Hertan omista photobucket kansioista ja Waleseja- albumista :)

Taru (Doniol Jasmin Shangrila)

Hertta (Luckystone's Especial Jewel)

Sumo (Luckystone's Double Trouble)

Kommentit