En yleensä vain "kirjoittele" blogiin, vaan kerron jostain tapahtumasta yleensä ottaen nykyään vain näyttelyistä. Jotenkin en saa aikaiseksi kirjauduttua tänne ja kirjoitettua, ehkä facebook on vienyt enimmät intoni tästä foorumista. Tiedä häntä..., anyway, inspiroiduin tänään yhdestä amerikkalaisen kirjailijan blogipostauksesta (ei siinä sinänsä ollut mitään ihmeellistä, se vain sai aikaan halun kirjoittaa) ja päätin tulla tänne vähän jaarittelemaan.
Ajattelin pureutua tänään yhden lempieläimeni psyykkeeseen, yhden faktan verran pintaan syvemmälle, nimittäin Nasun. Nasu lempinimenä aiheuttaa jo sellaisen tunteen, että haluaisin ottaa pienen eläinystäväni syliini ja pussata sen silkkistä poskea. Nasu on aika huvittava tyyppi. Se tykkää olla tosi lähellä ja seuraa minua kotona lähes herkeämättä, ei hermostuneena, mutta sen oloisena, että "mitään jännittävää ei tässä talossa tapahdu, ilman, että minä tiedän/näen!". Se haluaa myös usein syliin ja osaa hypätä hyvin näppärästi itse "kyytiin" tai tulee, kun kysyy haluaako se "kyytiin?".
Nasun huomionkipeys ja riippuvuus ovat ehkä sen parhaita - ehkä pahimpia puolia. Se tulee ihanasti makamaan viereen sänkyyn ja laittaa monesti päänsä kaulalleni, ollakseen mahdollisimman lähellä. Ja kyllä, tiedän, että sillä on/voi olla punkkeja. Se on imarteleva, kun se haluaa olla koko ajan kartalla siitä missä olen. Toisaalta en pääse yksin vessaan, se turhaan herää aina uniltaan, kun liikun ja se kävelee koko ajan kannoilla. Riippuen päivästä, se on minusta parasta tai pahinta. Luulempa, että myös Binkulla on eriäviä mielipiteitä asiasta..., tässä tämän päivän mielipide :).
Kommentit